Napapiirin Residuum 20 vuotta!

Napapiirin Residuum Oy perustettiin 14.12.2001, eli tänään 14.12.2021 Residuumilla vietetään 20-vuotispäivää!

Kahdenkymmenen vuoden aikana Residuumin toiminta on kehittynyt monella tavalla, ja jätehuollossa sekä suhtautumisessa siihen on nähty suuria muutoksia – jätehuollosta on tullut osa kiertotaloutta. Kiertotalous on tärkeää myös Residuumin toiminnassa, ja Residuumin visiona onkin olla palveluitaan rohkeasti kehittävä, vastuullinen, luottamusta herättävä ja vakavarainen arktisen kiertotalouden toimija Lapin alueella.

Juhlavuoden kunniaksi kokosimme neliosaisen juttusarjan Napapiirin Residuum historiasta. Lisäksi yhtiön toiminnasta vuosien varrelta on tehty diaesitys, jonka pääset katsomaan täältä.

Historiajuttusarjan osat pääset lukemaan alla olevista linkeistä:

Residuum 20 vuotta osa 1: Yhtiön perustaminen ja liiketoiminnan aloittaminen

Residuum 20 vuotta osa 2: Palvelujen kehittämistä ekomaksuilla                                 

Residuum 20 vuotta osa 3: Jätteenpolttoon valmistautuminen ja siirtyminen   

Residuum 20 vuotta osa 4: Uusia askelia kiertotalouden kehittämisessä             

Kuvassa Kierrätyspuisto Residuum vuonna 2021.

Jaa sivu eteenpäin

Muita ajankohtaisia uutisia