Haitalliset vieraslajikasvit ja niiden hävittäminen

Lupiinit ovat monivuotisia hernekasveja. Ne pystyvät kasvamaan hyvin vähäravinteisella maalla, sillä ne sitovat juurinystyröillään ilmakehän typpeä käyttöönsä.

Komealupiinin tunnistaa terttumaisesta ja pitkästä kukinnostaan, joka on väriltään sininen, violetti, vaaleanpunainen tai valkoinen. Komealupiini lisääntyy pääasiassa siemenistä, mutta kasvullinen lisääntyminen on myös mahdollista. Siemenpalon haljetessa siemenet sinkoutuvat muutaman metrin päähän sekä kulkeutuvat helposti tienvarsiniittojen, maa-ainesten ja puutarhajätteiden mukana.

Komealupiini on levinnyt Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, ja nykyään se kasvaa lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kasvia on levitetty paljon puutarhoihin ja mökeille, josta se on karkaillut tienvarsiin, joutomaille, tienpientareille, rantapenkereille, kedoille ja niityille sekä jopa harjumetsiin.

Komealupiinin rehevöittämällä kasvupaikalla menestyvät enää vain voimakaskasvuiset lajit, joten niittykasvit ja niillä elävät hyönteiset joutuvat väistymään alueilta. Lupiinit myös kilpailevat pölyttäjistä. Komealupiinin on muutenkin havaittu vähentävät hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan negatiivisesti moniin hyönteisiin. Komealupiinin on havaittu jopa vaikeuttavan metsänuudistusta tukahduttamalla puiden taimia. Komealupiini on myrkyllistä sisältämiensä alkaloiden vuoksi. Toinen haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu lupiinilaji on alaskanlupiini, joka on Suomessa yhä melko harvinainen koristekasvi.

Torjunta ja hävittäminen:

Lupiinin hävittäminen on hankalaa, sillä maaperän siemenvarastoista voi nousta taimia useiden vuosien ajan. Torjuntatyötä tuleekin jatkaa useiden vuosien ajan, jotta lupiinin saa varmasti kitkettyä kokonaan.

• Katkaise kukinnot aina ennen siementen kypsymistä. Säännöllinen, 2-4 kertaa kasvukauden aikana tyveltä tehty niitto heikentää kasvin elinvoimaa ajan myötä. Ensimmäinen niitto kannattaa tehdä alkukesästä parhaaseen kukintoaikaan, ennen kuin siemenet ovat ehtineet muodostua. Jos siemenpalot ovat jo muodostuneet ja kypsyneet, eli siemenpalot ovat ruskeita ja siemenet ruskeita ja kovia, niittäminen ei kannata, sillä niittäessä siemenet voivat levitä lähiympäristöön. Lupiinin niittojätteet rehevöittävät ympäristöä, joten ne on tärkeä kerätä pois.
• Jos komealupiineja on vain vähän, ne kannattaa kaivaa juurineen ylös. Siemenvarastosta johtuen maasta itää vielä uusia kasveja, jotka tulee hävittää samalla tavalla. Siemenvaraston vuoksi aluetta tulee seurata useiden vuosien ajan kasvien poistamisen jälkeen.
• Lupiinit tulee hävittää sekajätteeseen, ja ne tulee pakata muovipussiin. Voit käyttää omaa sekajäteastiaa. Puutarhajätteeseen ei saa tuoda haitallisia vieraslajeja, eikä siksi myöskään lupiinia. Puutarhajätteessä lupiinin siemenet voivat lähteä leviämään.

Kurtturuusulla on kaksi muotoa, punakurtturuusu sekä valkokurtturuusu, jotka molemmat on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Kurtturuusu on 0,5-1,5 metriä korkea pensas. Kurtturuusun tunnistaa uurteisista ja ryppyisistä lehdistään sekä kookkaista aniliinin- tai vaaleanpunaisista, tai valkoisista kukista. Loppukesästä kypsyvät kurtturuusun marjat eli kiulukat ovat punaisia ja muodoltaan keskeltä hieman litistyneitä. Kurtturuususta jalostetut tarhakurtturuusut eivät ole haitallisia vieraslajeja.

Suomessa kasvia esiintyy koristekasvina monenlaisissa istutuksissa ja teiden pientareilla, sekä ympäristöön karanneena, erityisesti merenrannoilla. Laji leviää juurakon palasista ja siemenistä. Siemenet ja kiulukat kelluvat vedessä ja voivat siksi ajelehtia veden mukana uusille paikoille. Merenrannoilla Kurtturuusu pystyy vaakajuurakkonsa avulla levittäytymään tiheiköiksi, jotka syrjäyttävät alkuperäisen merenrantalajiston.

Kurtturuususta on tehty havaintoja aina Lappia myöten. Eniten se kuitenkin leviää saaristossa ja merenrannoilla. Kurtturuusua ei tule sekoittaa orjanruusuihin, jotka ovat saariston alkuperäisruusulajistoa. Orjanruusut kasvavat jopa 2-4 metrisinä yksittäispensaina eikä muodosta laajoja matalia kasvustoja. Kurtturuusun erottaa muista ruusulajeista myös sen suorista piikeistä.

Torjunta ja hävittäminen:

Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Torjunta on helpointa kasvien ollessa vielä pieniä, sillä silloin ne saa revittyä ylös käsin. Kookkaammat vaativat työkaluja ja kaivamista juurakon nostamiseen.

• Kurtturuusun leviämistä voi estää keräämällä syksyllä kiulukat pois, jotta linnut eivät levitä siemeniä. Siemenet eivät idä samana syksynä, mutta levitessään ne voivat alkaa itää jo seuraavana keväänä. Kurtturuusun kiulukat ovat myös syötäviä, ja niistä voi valmistaa muun muassa hilloa.
• Kurtturuusun näivetysmenetelmässä ruusupensas leikataan ensin alas noin 20–30 cm korkuisiksi tapeiksi. Jäljelle jääneisiin tappeihin kasvaa vielä uusia versoja, jotka nypitään käsin irti vähintään 1–2 kertaa kesässä. Nyppiminen toistetaan seuraavina kesinä vähintään parin vuoden ajan, kunnes kurtturuusu on kokonaan kuollut. Tapeiksi leikkaamisen vuoksi kasvi kohdistaa elinvoimansa näihin versoihin, eikä enää kasvata juurivesoja. Parhaimmillaan kurtturuusu voi näivettyä jopa muutamassa kuukaudessa.
• Kurtturuusua voidaan torjua myös peittämällä kasvusto. Tällöin ruusukasvusto leikataan alas ja peitetään huolellisesti tukevalla pressulla, joka kiinnitetään tukevasti maahan. Pressun annetaan olla paikallaan 2-3 vuotta. Reunoilta puskevat versot kiskotaan pois.
• Kurtturuusun lisääntymiskykyisiä osia ei saa tuoda kierrätysaseman puutarhajätteeseen. Puutarhajätteessä on aina riski, että kasvi lähtisi leviämään entisestään. Kurtturuusun voi tuoda kierrätysasemille risu- ja oksajätteeseen. Juurissa ei saa olla multaa, kiviä tai maajäämiä. Kurtturuusun marjat eli kiulukat tulee laittaa sekajätteeseen.

Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho. Laji lisääntyy vain siementen avulla, joita se tuottaa runsaasti ja levittää tehokkaasti. Aivan kuten nimikin kertoo, jättipalsamit voivat olla suuria. Jättipalsamin keskimitta on noin 1,5 metriä, mutta ne voivat kasvaa jopa kolmemetrisiksi. Kasvin lehdet ovat suikeita ja kukinto on vaaleanpunainen. Lännenpalsami ja rikkapalsami ovat Suomen alkuperäislajistoa, eikä jättipalsamia tulisi sekoittaa niihin.

Jättipalsami on alun perin kotoisin Himalajan vuoristoalueelta, ja sitä on havaittu nykyään Suomessa koko maassa, aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Rehevillä ja kosteilla alueilla jättipalsamit ovat erittäin kilpailukykyisiä ja valloittavat kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami voi vähentää selkärangattomien määrää alueella ja altistaa jokivarsikosteikot eroosiolle. Jättipalsamin on myös havaittu vaikeuttavan metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia.

Torjunta ja hävittäminen:

• Kasvuston hävittäminen perustuu siihen, että uusia siemeniä ei päästetä muodostumaan. Laajoja kasvustoja voi hävittää ruohonleikkurilla ja niittämällä ennen siementen kypsymistä. Ruohonleikkurilla hävittäminen kannattaa aloittaa heti, kun se on mahdollista, jotta kukintoa ei ehdi syntyä tai siemenet kypsyä.
• Jos jättipalsami on päässyt kukintavaiheeseen, katkaise kasvi, pakkaa se pussiin ja sulje pussi. Lajittele pussi sekajätteeseen. Voit käyttää omaa sekajäteastiaa.

Viitapihlaja-angervo on ruusukasvien heimoon lukeutuva pensas, joka muodostaa laajoja kasvustoja. Kasvi leviää maavarsien avulla, ja sen juuret ulottuvat syvälle maahan. Jotkut lajikkeet tuottavat myös siemeniä, mikä tehostaa kasvin leviämistä.

Viitapihlaja-angervo kasvaa 1-2 metriseksi. Viitapihlaja-angervo on pystyhaarainen pensas, jonka lehdet puhkeavat aikaisin keväällä. Sirolehdykkäiset, suurikokoiset lehdet muistuttavat pihlajan lehtiä, ja keskikesällä viitapihlaja-angervo kukkii valkoisin kukinnoin.

Viitapihlaja-angervo on alun perin tuotu koristepensaaksi. Nykyään se on levinnyt koko Suomeen Lappia myöten, ja sitä näkee usein  tienvarsilla, joutomailla ja metsän reunoilla.

Viitapihlaja-angervon kasvustot ovat peittäviä ja voimakkaasti leviäviä. Puutarhajätteen maavarrenkappaleista saattaa versota kasvusto, joka paikalleen asettuneena voi olla vaikea hävitettävä. Tiheät kasvustot estävät muiden kasvien valonsaantia ja vähentävät siten alueen monimuotoisuutta.

Torjunta ja hävittäminen:

• Lajin leviämistä voi hidastaa leikkaamalla kasvi vuosittain aivan maanrajasta. Kasvuston leikkaaminen on hyvä toistaa 3-4 kertaa kasvukauden aikana useamman vuoden ajan, jotta kasvustot saa täysin hävitettyä. Hävittämisen tehostamiseksi juurakoita voi myös kaivaa pois.
• Lajia voi torjua myös peittämällä leikattu kasvusto paksulla pressulla tai muulla katteella. Leviämistä puutarhasta ja kotipihasta luontoon voi estää käyttämällä juuriestemattoa sekä kitkemällä juurivesat aina kun niitä ilmestyy. On myös tärkeä huolehtia puutarhajätteen huolellisesta käsittelystä, jotta kasvi ei pääse leviämään sitä kautta.
• Haitallisia vieraslajeja ei saa tuoda kierrätysaseman puutarhajätteeseen, sillä puutarhajätteen jatkojalostuksessa on mahdollista, että ne pääsisivät lisääntymään. Viitapihlaja-angervon voi laittaa kokonaisuudessaan risu- ja oksajätteeseen. Juurissa ei saa olla multaa, kiviä tai maajäämiä.

Tattaret ovat monivuotisia ja nopeakasvuisia ruohoja, jotka muodostavat tiheitä kasvustoja. Suomessa on kolme haitallisiin vieraslajeihin lukeutuvaa tatarlajia, japanintatar, tarhatatar ja sahalinintatar.

Sahalinintatar, japanintatar ja niiden risteys, tarhatatar ovat kotoisin Itä-Aasiasta. Tyypillisesti laji leviää juurakonkappaleina maaperässä, jota käytetään täyttömaana. Puutarhajätteen mukana laji leviää myös joenvarsille. Japanintatar ja sahalinintatar kasvavat toistaiseksi pääosin eteläisessä Suomessa.

Kookkaat tattaret leviävät tehokkaasti kasvullisesti ja kilpailevat kulttuurikasvillisuuden kanssa asutusten läheisyydessä. Niiden muodostamissa kasvustoissa ei kasva juurikaan muita lajeja. Tatarkasvustoissa kasvuolosuhteet muuttuvat niin täysin, ettei puuvartisten kasvien siemenet pysty itämään ja alueen luontainen kasvillisuuden kehitys hidastuu tai muuttuu täysin.

Torjunta ja hävittäminen:

Tatarten hävittäminen on syvälle ulottuvien juurten vuoksi hankalaa, ja vaatii useamman vuoden työtä.

• Paras tapa hävittää tattaret on katkaista varret läheltä tyveä ja ruiskuttaa onttoihin varsiin torjunta-ainetta. Tämä toistetaan muutaman kerran vuodessa niin kauan, että kasvusto häviää. Torjunta-ainetta ei tule käyttää pohjavesialueilla, kaivojen tai pintavesien lähellä, eikä lasten leikkipaikkojen tuntumassa.
• Kasvustoja on hyvä seurata useamman vuoden ajan torjuntatoimien jälkeen ja uudet syntyvät versot voi poistaa käsin kitkemällä.
• Tattaret tulee hävittää pakattuina sekajätteeseen. Voit käyttää omaa sekajäteastiaa. Puutarhajätteeseen tai risu- ja oksajätteeseen tattaria ei saa tuoda, jotta kasvi ei pääse leviämään.

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Yleisin näistä on kanadanpiisku. Muita piiskuja ovat korkeapiisku ja isopiisku. Kaikki nämä on luokiteltu Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi. Korkeapiiskusta ei ole tehty varmistettuja havaintoja Suomessa. Suomessa esiintyy myös puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja, jota ei ole säädelty haitalliseksi vieraslajiksi.

Kanadanpiisku voi kasvaa 1,5m korkeaksi ja harvinaisemmat korkeapiisku ja isopiisku voivat kasvaa vielä suuremmiksi. Monet tarhapiiskulajikkeet taas jäävät alle metrin korkuisiksi. Piiskujen erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Tärkeintä on erottaa vieraat piiskut kotimaisesta piiskulajistamme kultapiiskusta. Kultapiisku on alle metrin korkuinen ja sen kukinto on suppean lieriömäinen, ja kukkii yleensä heinäkuussa.

Piiskut ovat sitkeitä selviämään valtaamillaan alueilla pitkäikäisen juurakkonsa ansiosta. Puutarhajätteitä tai maa-aineksia siirrettäessä juurakotkin pääsevät siirtymään uusille alueille. Piiskut leviävät myös siemenistään tehokkaasti.

Torjunta ja hävittäminen:

• Tehokas torjuntakeino on hävittää kasvustot niittämällä ne kaksi kertaa kesässä useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen paikalle voi kylvää kotimaisista kasvilajeista koostuvan siemenseoksen, mikä saattaa myös rajoittaa piiskun kasvua. Leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas kasvi näivettyy lopulta kokonaan. Kun kasvin hävittää näivettämällä, ei synny hankalasti hävitettävää jätettä kasvin lisääntymiskykyisistä osista.
• Piiskut tulee hävittää sekajätteeseen muovipussiin pakattuna. Haitallisia vieraslajikasveja ei saa tuoda kierrätysaseman puutarhajätteeseen, jotta kasvi ei pääse leviämään.

Jättiputket ovat hyvin kookkaiksi kasvavia sarjakukkaiskasveja. Armenianjättiputki, kaukasianjättiputki ja persianjättiputki on säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi koko EU:n alueella. Suomessa kaukasianjättiputki on lajeista yleisin.

Jättiputkia on vaikea erottaa toisistaan. Lehdissä ja varsissa on eroavaisuuksia, mutta ne näyttävät päällisin puolin hyvin samanlaisilta. Torjunnan kannalta ei ole mitenkään välttämätöntä tunnistaa jättiputkia lajilleen. On kuitenkin tärkeää erottaa jättiputket luonnossa kasvavista, alkuperäisistä, kookkaista sarjakukkakasveista. Etelänukonputki, idänukonputki, karhunputki ja väinönputki ovat selkeästi jättiputkia pienempiä.

Jättiputkien siemenet itävät hyvin, ja ne voivat säilyä itävinä maassa useitakin vuosia. Jättiputket ovat kilpailukykyisiä ja levinneet monenlaisiin elinympäristöihin kuten pelloille, pientareille, metsiin ja rannoille. Suotuisimmissa kasvupaikoissa ne muodostavat jo tiheitä kasvustoja eli ”jättiputkimetsiä”, jolloin ne tukahduttavat alleen kaiken muun kasvillisuuden. Laaja esiintymä voi estää täysin alueen virkistyskäytön ja jopa alentaa kiinteistön ja maan arvoa. Jättiputkista on myös terveydellistä haittaa. Jättiputkien kasvinesteen reagoidessa auringonvalon kanssa, iholle voi syntyä vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia tai pysyviä iho-oireita. On myös mahdollista saada hengenahdistusta tai allergisia oireita kasvuston lähellä olosta.

Torjunta ja hävittäminen:

• Yksittäisiä jättiputkiyksilöitä voi torjua mekaanisesti katkaisemalla pääjuuren pistolapiolla 10–20 cm syvyydestä tai kaivamalla juuri kokonaan maasta.
• Ensimmäisen vuoden hentojuurisia taimia voi poistaa käsin kitkemällä. Niittäminen on helpointa ja turvallisinta tehdä, kun kasvusto on matalaa.
• Koska jättiputket lisääntyvät vain siemenestä, voi jo kukintojen poistolla olla tehokas vaikutus.
• Pienehkön kasvuston voi peittää mustalla, paksulla, valoa läpäisemättömällä muovilla (esim. katemuovilla), joka sijoitetaan paikalleen painojen avulla. Peittäminen näivettää kasvit, eikä päästä siemeniä itämään maaperästä. Peittäminen on usein helpointa toteuttaa niittämisen jälkeen
• Jättiputkien siemenet ei häviä kompostorissa. Kasveja ei tule tuoda kierrätysaseman puutarhajätteeseen, vaan ne tulee hävittää tiiviisti pakattuna sekajätteeseen.

Etelänruttojuuri on monivuotinen, kookas asterikasvi. Ruttojuuret leviävät kasvullisesti juurten paloista ja muodostavat tiheitä kasvustoja. Etelänruttojuuren kukinto on terttumainen mykeröstö, jonka kukat ovat torvimaisia ja sinipunaisia. Japaninruttojuuri on myös vieraslaji Suomessa. Japaninruttojuuren kukinto on väriltään keltainen. Nämä vierasperäiset ruttojuuret muistuttavat paljon pohjoisessa alkuperäisesti esiintyvää pohjanruttojuurta ja yksittäisillä paikoilla Etelä-Suomessa esiintyvää rantaruttojuurta. Vierasperäiset lajit ovat suurempia kuin kotimaiset. Lisäksi lehdet ja kukinnot eroavat toisistaan.

Ruttojuuret ovat voimakkaita kilpailijoita kasvupaikoillaan. Tiheillä kasvustoillaan ruttojuuri syrjäyttää alueiden alkuperäistä lajistoa. Ruttojuurten suurten lehtien alla ei selviä muita kasvilajeja. Lehtokotilot, puutarhojemme riesat, lisääntyvät myös ruttojuurten kasvatuksen myötä.

Torjunta ja hävittäminen:

Ruttojuurten hävittäminen vaatii useamman vuoden työtä.

• Kasvuvoimaa voi nitistää niittämällä kasvuston useamman kerran kasvukauden aikana. Tällä tavalla näivettämällä hävittäminen estää juurakoiden tai juurten osia sisältävän hankalasti hävitettävän kasvijätteen tai maa-ainesten syntyä.
• Hävittäminen voi onnistua myös leikkaamalla kasvusto ensin kokonaan alas ja peittämällä se sitten pressulla tai mustalla muovilla 2-4 vuodeksi. Pieniä kasvustoja voi kitkeä ja kaivaa yksitellen juurineen ylös.
• Kasvustoja on hyvä seurata jopa vuosien ajan, jotta kasvusto ei uusiudu. Poista uudet syntyvät versot käsin kitkemällä.
• Ruttojuuren osat tulee hävittää sekajätteeseen. Isommat määrät voi tuoda kierrätysasemille maksullisena, lajittelemattomana jätteenä. Haitallisten vieraslajien osia ei tule tuoda kierrätysasemien puutarhajätteeseen.