Lajittelun ja kierrättämisen tulisi olla mahdollisimman luonteva osa jokaisen arkea. Tämä oli yksi Kierrätysasema Ranuan uudistuksen lähtökohdista. Tavoitteena oli paitsi laajentaa palveluita myös varmistaa, että uudella itsepalveluasemalla on helppo asioida.
Uudistuksen myötä kierrätysasema palvelee nyt maanantaista perjantaihin kello 10–17 ympäri vuoden. Aiemmin asema oli avoinna vain kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Myös jätteiden lajittelumahdollisuudet ovat monipuolistuneet, sillä asemalle voi nyt tuoda esimerkiksi muovituotteita.
Uusia ratkaisuja vanhan infrastruktuurin pohjalta
Kierrätysasema Ranuan uudistuksen suuntaviivat tarkentuivat määrittelyvaiheessa. Asema päätettiin muuttaa itsepalveluasemaksi hyödyntämällä mahdollisimman pitkälle olemassa olevaa infrastruktuuria ja rakenteita. Uuden toimintamallin sovittaminen olemassa olevaan asemaan toi suunnitteluun omat haasteensa, sillä itsepalvelun vaatima tekniikka ja muut ratkaisut oli sovitettava osaksi jo rakennettua ympäristöä.
”Kierrätysasema Ranuan sijainti mahdollisti olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntämisen, mikä oli meille tärkeää hankkeen toteutuksen kannalta. Tämän ansiosta pystyimme keskittymään aseman toimivuutta ja asioinnin sujuvuutta parantaviin ratkaisuihin. Esimerkiksi suhteellisen pienillä rakennustöillä pystyttiin selkeyttämään alueen yleisilmettä, jätteiden keräyspaikkojen sijoittelua ja liikennejärjestelyjä.”
Tuomas Rytilahti, hankkeen projektipäällikkö, kehitys- ja laatuinsinööri
Kun asemalla toimitaan itsenäisesti, on erityisen tärkeää, että asiointi on selkeää ja turvallista. Tämä asettaa vaatimuksia niin kulkureittien, laitteiden sijoittelun kuin jätteiden vastaanottopaikkojen suunnittelulle.
– Turvallisuuden kannalta merkittävä ratkaisu oli erillisen sisäänajoliittymän toteuttaminen raskaalle liikenteelle. Näin raskaiden ajoneuvojen ja henkilöasiakkaiden kohtaamisia alueella saatiin vähennettyä merkittävästi, Tuomas toteaa.
Mobiililaitteella saat kuvatekstit näkyviin
napauttamalla kuvaa.
Yhteistyöllä kohti toimivia ratkaisuja
Napapiirin Residuum toteutti uudistuksen yhteistyössä Veloop Oy:n kanssa. Veloopin osaamista hyödynnettiin itsepalveluasemakonseptin suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä aseman etävalvonnan järjestämisessä.
”Olemassa olevan kierrätysaseman modernisoinnissa suunnittelun lähtökohdat muodostuvat pitkälti nykyisistä rakenteista ja niiden hyödyntämisestä. Ranualla merkittävä etu oli se, että alueella olivat jo valmiina kaksitasoiset lavapaikat sekä vaarallisen jätteen vastaanottoon soveltuvat tilat. Näiden hyödyntäminen toi hankkeelle kustannustehokkuutta ja mahdollisti investointien kohdentamisen itsepalveluasioinnin edellyttämään tekniikkaan, opastukseen ja turvallisuuden parantamiseen. Alueelle toteutettiin muun muassa uusi valaistus ja valvontalaitteisto, uudet opasteet sekä lavapaikkojen kaiderakenteet.”
Jarkko Saaranen, rakennuttaja, veloop oy
Vaikka kierrätysasema toimii täysin itsepalveluperiaatteella, apua on saatavilla asioinnin eri vaiheissa. Asiakaspalvelumme sekä Veloopin etävalvontapalvelu varmistavat, että asiakkaat saavat tarvittaessa henkilökohtaista neuvontaa, joka tukee sujuvaa asiointia ja oikeaoppista lajittelua. Etävalvontaan perustuva itsepalvelumalli mahdollistaa palveluiden kehittämisen sekä laajemmat aukioloajat pienemmillä paikkakunnilla, joilla asiointimäärät vaihtelevat.
Selkeä viestintä sujuvan itsepalvelun perustana
Itsepalveluasemalla asiakkaan on pystyttävä löytämään tarvitsemansa tiedot ja toimimaan niiden perusteella itsenäisesti. Siksi uudistuksessa tarkasteltiin koko asiakaspolkua aina verkkosivujen ohjeista asemalla asiointiin.
”Vierailin asemalla jo ennen muutostöiden aloittamista tunnistaakseni olemassa olevia haasteita ja pohtiakseni, millaisia uusia tarpeita itsepalveluun siirtyminen toisi asiakkaan näkökulmasta. Uudistuksen myötä pääsimme lisäksi yhtenäistämään opasteiden termistön muun toimialueen kanssa.”
Emma laine, viestinnän asiantuntija
Keskeinen osa itsenäistä asiointia on itsepalvelupääte, jolla asiakas ilmoittaa tuomansa jätteet ja suorittaa mahdollisen maksun. Käyttöliittymän on ohjattava asiakasta selkeästi vaiheesta toiseen, jotta asiointi onnistuu myös ensimmäisellä käyntikerralla.
Itsepalveluun siirtyminen asetti uudenlaisia vaatimuksia myös aseman opasteille, joiden sisältöön, selkeyteen ja sijoitteluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Opasteet suunniteltiin yhtiön omana työnä viestinnän ja jätehuoltotyöntekijöiden yhteistyönä. Näin työntekijöiden käytännön kokemukset ja asiakaspalaute voitiin huomioida suoraan suunnittelussa.
– Opasteiden tehtävä on tietenkin ohjata oikeaan paikkaan ja helpottaa itsenäistä asiointia, mutta samalla niillä voidaan myös kertoa tarinaa ja luoda omanlaistaan tunnelmaa asemalle. Pohdin paljon värien, fonttien ja sanavalintojen vaikutusta sekä sitä, voisiko opasteisiin lisätä pieniä yksityiskohtia, jotka eivät ole ohjeistuksen kannalta välttämättömiä mutta tekevät asioinnista mieleenpainuvampaa.
– Mielestäni onnistunut yksityiskohta on kyltti, jota kutsuin suunnitteluvaiheessa ”taidekyltiksi”. Halusin tuoda siihen paikallista tunnelmaa grafiikan ja oivaltavien viestien avulla. Toivon, että kyltti tuo hymyn asiakkaiden huulille ja tekee asemasta hieman enemmän Ranuan näköisen, Laine kertoo.
Mobiililaitteella saat kuvatekstit näkyviin
napauttamalla kuvaa.
Jätehuoltopalvelut kehittyvät asiakkaiden tarpeiden mukana
Kierrätysasema Ranuan uudistus on esimerkki siitä, miten digitalisaation ja uusien toimintamallien avulla voidaan kehittää jätehuoltopalveluiden saavutettavuutta ja joustavuutta.
Monipuolisemmat lajittelumahdollisuudet tukevat myös valtakunnallisia kierrätystavoitteita: vuoteen 2030 mennessä Suomessa vähintään 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä on valmisteltava uudelleenkäyttöön tai kierrätettävä (direktiivi 2018/851/EU, 11 artikla).
Ranualla uudistus näkyy asiakkaalle ennen kaikkea konkreettisina parannuksina: useampina asiointipäivinä, monipuolistuneina lajittelumahdollisuuksina ja asioinnin eri vaiheita helpottavina ratkaisuina.
”Ranuan uudistus osoittaa, että myös olemassa olevaa kierrätysasemaa kehittämällä voidaan parantaa kuntalaisten palveluja merkittävästi. Itsepalvelu ja etäneuvonta tarjoavat meille mahdollisuuden lisätä asioinnin joustavuutta eri puolilla toimialuettamme kustannukset halliten. Ranualla saatujen kokemusten ja asiakaspalautteen pohjalta arvioimme, miten toimintamallia voidaan hyödyntää myös muilla asemillamme. Tavoitteemme on yksinkertainen: lajittelun ja kierrättämisen pitää onnistua helposti myös pienemmillä paikkakunnilla.”
Tommi lehtosaari, toimitusjohtaja
