Kuusiselän kaatopaikka


Kuusiselän kaatopaikka on avoinna
arkikeskiviikkoisin ja -torstaisin klo 9-15

Arkipyhän tai juhlapyhän sekä pääsiäis-, juhannus- tai jouluaaton sattuessa aukiolopäiville on kaatopaikka suljettu tai avoinna erillisen aikataulun mukaan.

HUOM! Kuusiselän kaatopaikalla otetaan vastaan 1.11.2016 alkaen vain biojätteitä, erityisjätteitä ja rajoitettuja määriä lievästi pilaantuneita maa-aineksia. Kaatopaikkajätteet vastaanotetaan 1.11.2016 alkaen jäteasemilla.

EU:n pohjoisin kaatopaikka – turvallinen loppusijoitus jätteille

Vuonna 2005 avattu Kuusiselän kaatopaikka on Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisin kaatopaikka. Kaatopaikan toimintaa ja vaikutuksia ympäristössä tarkkaillaan jatkuvasti useilla vesinäytteillä pohjavesiputkista, pintavesikohteista ja jätevedenpuhdistamolta. 

Kuusiselkä on tavanomaisten palamattomien kaatopaikkajätteiden ja erityisjätteiden loppusijoituspaikka. Biojätteille kaatopaikalla on oma välivarastointi alue, jossa niitä käsitellään aumaamalla. Kaatopaikalle ei saa sijoittaa enää kotitalouksen tavallisia talousjätteitä, jotka sisältävät orgaanisia aineita.

Erityisjätteiden tuonnista tulee sopia aina etukäteen, sillä ne vaativat aina omat erityisjärjestelynsä kaatopaikalla. Erityisjätteisiin luokitellaan esimerkiksi teurasjätteet sekä asbestia sisältävät rakennusmateriaalit.

Joidenkin jätekuormien kaatopaikkakelpoisuuden selvittäminen voi olla tarpeen, mikäli jätekuorma sisältää esimerkiksi pilaantunutta/saastunutta maata tai on epäselvää, millaisena jätteenä jokin aine, tavara tms. vastaanotetaan. Jätteen tuoja on velvollinen selvittämään ja ilmoittamaan tuomansa jätteen laadun.

Toivomme, että otatte itse yhteyttä Kuusiselän kaatopaikan hoitajaan sellaisten jätteiden osalta, joista kaatopaikkakelpoisuusselvitys vaaditaan:

Arto Niemelä, kaatopaikan hoitaja puh. 0207 340 193.

 

Näin asioit Kuusiselässä

Kuusiselän kaatopaikka sijaitsee 20 km päässä Rovaniemen keskustasta Ranuan suuntaan. Ajo-ohje: Rovaniemen keskustasta Ranuan suuntaan (Ranuantie, KT 78) 17 km josta opaste oikealle "Kuusiselkä". Risteyksestä on matkaa kaatopaikalle 3 km.

Muistathan ennen lähtöä kiinnittää kuormasi siten, että se ei vaaranna liikenneturvallisuutta, eikä aiheuta ympäristön roskaantumista.

Kaikki maksulliset jätelajit vastaanotetaan vaa’an kautta, jonka jälkeen kuorma puretaan ohjeiden mukaisesti ja ajetaan takaisin vaa’alle. Näiden kahden punnituksen erotuksen perusteella määräytyy maksu, jonka voit suorittaa joko käteisellä, pankkikortilla, luottokortilla tai Visa Electronilla. Jos olet vakituinen yritysasiakas, voit sopia myös laskutuksesta.

Lisätietoja:
Kuusiselän kaatopaikka, puh. 0207 120 231 (aukioloaikoina)

Kuusiselän kaatopaikan hoitaja Arto Niemelä, puh. 0207 340 193, etunimi.sukunimi@residuum.fi

Jäteneuvonta kotitalouksille, puh. 0800 120 230 arkisin klo 9-15

Asiakaspalvelu, puh. 0207 120 230 arkisin klo 9-15