Syyslauantaisin tuodaan paljon pihan ja puutarhan jätteitä – miten vieraslajikasvien kanssa tulee toimia?
Syyslauantait ovat suosittua aikaa tuoda pihan ja puutarhan jätteitä kierrätyspuistoon. Olemme koonneet oman sivun alueemme yleisimpien vieraslajikasvien tunnistamista ja hävittämistä varten. Mikäli nämä kasvit hävittää väärin, voi kasvi pahimmillaan levitä entisestään. Kertaa vieraslajikasvien torjunta- ja hävittämisohjeet, ja pidä huolta oman ainutlaatuisen luontomme monimuotoisuuden säilymisestä.
Pihoissa ja puutarhoissa voi kasvaa epämiellyttäviä kasvivieraita. Omalla tontilla olevat vieraslajikasvit tulee hävittää itse, ja Rovaniemen kaupungin tontilla havaituista vieraslajikasveista tulee ilmoittaa Rovaniemen kaupungille.
Vieraslaji on kasvi, eläin tai muu eliölaji, joka on siirtynyt luonnollisen levinneisyysalueen ulkopuolelle ihmisen vaikutuksesta. Haitallinen vieraslaji tarkoittaa vieraslajia, joka uhkaa alueen luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä ekosysteemejä.
Napapiirin Residuumin kierrätysasemilla ei ole erillistä vastaanottoa haitallisille vieraslajikasveille. Osan vieraskasvilajeista voi kompostoida lämpökompostorissa. Kompostoidessa tulee kuitenkin olla tarkka, että siemenet ja muut lisääntymiskykyiset osat tuhoutuvat varmasti. Kurtturuusun ja Viitapihlaja-angervon voi tuoda kierrätysasemille risu- ja oksajätteeseen. Puutarhajätteeseen vieraslajikasvijätettä ei saa tuoda, sillä kaikki kasvinosat eivät tuhoudu puutarhajätteen käsittelyprosessissa, ja kasvilajit voivat pahimmillaan levitä entisestään.
Lue lisää haitallisista vieraslajikasveista, ja kertaa lajikohtaiset ohjeet:
Syyslauantait:
Kierrätyspuisto Residuum on auki lauantaisin: 21.9., 28.9. ja 5.10. klo 10-15.
Lisäksi maksuttomien materiaalien vastaanotto Eko- ja Hyötykiepissä 12.10. ja 19.10. klo 10-15.